RPT_logo_2021 _1_

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä rakentamisen aloitusten määrä viime vuoden tasolla

Kuva: Jaana Ahti-Virtanen

RPT Byggfaktan uusimman rakentamisen aloituksia koskevan kvartaaliraportin mukaan tämän vuoden ensimmäiselle neljännekselle suunniteltujen rakentamisen aloitusten määrä on viimevuotisella tasolla, mutta aloitusten arvo laskee 32 % verrattuna vuoden 2021 ensimmäisen neljänneksen aloituksiin.

– Suurelta tuntuvaa laskuprosenttia selittää viime vuoden alussa alkanut 1,5 miljardin euron arvoisen Kemin biotuotetehtaan rakentaminen. Ilman tuota hanketta rakentamisen aloitusten arvo tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä olisi 5 % pienempi kuin vuotta aiemmin, RPT Byggfakta Oy:n toimitusjohtaja Sampsa Seppälä kertoo.

Rakennustyypeittäin tarkasteltuna kerrostalojen aloitusten arvo tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä on edelleen suuri (1,6 miljardia euroa), mutta se on 200 miljoonaa euroa vähemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Liike- ja toimistorakennusten sekä koulurakennusten aloitusten arvo on tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä suurempi kuin vuosi sitten. Sote-rakentamisen aloitusten arvot ovat tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä samalla tasolla kuin vuosi sitten.

Korjausrakentamisen rooli kasvaa: vuoden 2021 ensimmäisellä neljänneksellä korjausrakentamisen aloitusten arvo oli 22 % kokonaisarvosta, mutta vuoden 2022 ensimmäisellä neljänneksellä osuus on lähes 30 %.

Maakunnittain laskettuna rakentamisen aloitusten arvo nousee vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kuudessa ja laskee 11 maakunnassa. Keski-Suomessa aloitusten arvo on viimevuotisella tasolla.

Rakentamisen aloitusten arvo kasvaa Etelä-Savossa (+193 %), Pohjois-Pohjanmaalla (+178 %), Varsinais-Suomessa (+22 %), Etelä-Pohjanmaalla (+19 %), Pohjanmaalla (+7 %) ja Pirkanmaalla (+2%).

Rakentamisen aloitusten arvo pienenee Lapissa ( –96 %), Kymenlaaksossa ( –84 %), Satakunnassa (–82 %), Kainuussa (–73 %), Kanta-Hämeessä (–73 %), Keski-Pohjanmaalla (–72 %), Pohjois-Karjalassa (–64 %), Etelä-Karjalassa (–27 %), Pohjois-Savoissa (–25 %), Päijät-Hämeessä (–21 %) ja Uudellamaalla (–3 %).

– Tiedot rakentamisen aloituksista vuoden ensimmäisellä neljänneksellä ovat aloitusten arvon laskusta huolimatta rohkaisevia. Kun näihin RPT Byggfaktan rakennustutkimuksen keräämiin alkavien hankkeiden tietoihin yhdistetään edelleen matala korkokanta, koronan toistaiseksi suhteellisen vähäinen vaikutus rakentamiseen yleensä ja talouden suhteen hyvät luottamusindeksit, rakentaminen näyttäisi säilyvän hyvällä tasolla tänä vuonna. Markkinaa tulee kuitenkin edelleen häiritsemään materiaali-, laite- ja työvoimapula, Sampsa Seppälä sanoo.

RPT Byggfakta julkaisee rakentamisen aloituksia koskevan trendiraporttinsa neljä kertaa vuodessa. 

Lataa maksuton Rakennusalan trendit Q1/2022 -raportti.

Kuva: Jaana Ahti-Virtanen